tähditä meidät?



kilpailut

Helmivaara järjestää säännöllisesti kilpailuja kouluratsastuksesta rentoon länkkärimenoon. Joskus meillä on pidempiäkin taukoja kilpialuiden järjestyksestä, mutta pyrimme pitämään kilpailutoiminnan suhteellisen aktiivisena vuoden ympäri.

Vanhempien kilpailuiden kutsut ja tulokset löydät täältä.

ERJ 00.00.2009
KRJ 00.00.2009
VVJ 00.00.2009
WRJ 00.00.2009
NJ 00.00.2009

valmennukset

Satunnaisesti Helmivaaran toimintaan kuuluu valmennukset eritasoisille ratsukoille. Pääasiassa valmennukset ovat joko koulu- tai estevalmennuksia, mutta satunnaisesti saatamme järjestää jotain vähän erikoisempaakin.

estevalmennus 5.4.2009
kouluvalmennus 26.4.2009

kasvatus

Helmivaarassa kasvatetaan poneja lähes rotuun katsomatta, koska ponikantamme ei ole kovin yhtenäisen rodultaan. Pyrimme käyttämään jalostuksessa jo hyvin kilpailutuloksia alle saaneita poneja, mutta osa poneista saattaa olla jalostuskäytössä jo aikaisemmin. Oriimme ovat käytössä myös ulkopuolisille tammoille, joten jos joku herroistamme on mieleesi, niin otahan rohkeasti yhteyttä! Tilausvarsoja ei ainakaan toistaiseksi ole mahdollista saada.

Helmivaarassa käytetään Yowai-liitettä kasvattien perässä ja varsinaiseksi nimekseen ponit saavat yksinkertaisen yksi- tai kaksiosaisen nimen. Ponit myydään hyviin koteihin, joissa niiltä odotetaan edes jonkinlaista aktiivisuutta. Kasvattimme tulee rekisteröidä VRL:n hevosrekisteriin tallinumerolle #4488!

syntymäaika rotu ja sukupuoli varsa isä ja emä omistaja
00.05.2009 ratsuponitamma/ori - Yowai i. Fender Dec, e. Frida Yowai myynnissä?
00.05.2009 ratsuponitamma/ori - Yowai i. Radical Yowai, e. Smokykiss Yowai myynnissä?
20.03.2009 ratsuponitamma Electroshock Yowai i. Radical Yowai, e. Bye Zereine Helmivaara
01.03.2009 dülmeninponitamma Cuddly Yowai i. Sweet Revenge GER, e. Vanity Yowai MYYNNISSÄ
19.11.2008 ratsuponitamma Smokykiss Yowai i. Wildjam AN, e. Herablessend XX Helmivaara
04.01.2007 dülmeninponitamma Vanity Yowai i. Krähe GER, e. Grüssen GER kuollut
13.10.2006 ratsuponiori Radical Yowai i. Damn Yenare, e. Divine Insanity kioko
21.05.2006 newforestinponitamma Frida Yowai i. Nerian Anselm, e. Divine Insanity MYYNNISSÄ
21.05.2006 newforestinponitamma Fable Yowai i. Nerian Anselm, e. Divine Insanity kioko

ulkoasun kuva © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
virtuaalitalli / a sim game stable